Jo jonkin aikaa Yhdysvaltain ja Kiinan markkinoilla ollut Honor 8 saapui vihdoin Suomeen.  Uutukainen on varustettu 5.2” FullHD-näytöllä ja Huawein P9:stä tutulla 12 megapikselin tuplakameralla. P9:n kameran tavoin, tukee Honor 8:n kamera mustavalko- ja värikameran yhteistyöllä otettujen kuvien uudelleentarkennusta ja molempien kameroiden yhteiskäyttöä kuvien kontrastien parantamiseksi.

Käyttömuistia puhelimesta löytyy rouheat neljä gigatavua, jonka pitäisi jatkossakin riittää jopa vaativiin Googlen Daydream -VR-sovelluksiin. Puhelimen sydämenä sykkii kahdeksanytiminen Huawein Kirin-prosessori (Kirin 950)

Honor 8:n sormenjälkitunnistin tukee ”3D-tunnistusta”, joka käytännössä mahdollistaa sormenjälkitunnistimen käyttämisen touchpadina ja sormenjälkitunnistimella on mahdollista selata pyyhkäisyeleellä kuvagalleriaa tai avata esimerkiksi sovellusvalikko. Sormenjälkien tunnistamisen lisäksi, osaa tunnistin myös avata esimerkiksi kamerasovelluksen sormenjälkitunnistimisesta joko pitkällä painalluksella tai kaksoisnapautuksella.

Puhelin tukee tietenkin myös pikalatausta ja Huawei on luvannut 3000 mAh akun latautuvan noin 50 %:iin puolen tunnin latauksella. Lataaminen tapahtuu nykystandardin mukaisesti USB C –liitännän kautta.

Laite on kahdella SIM-paikalla varustettu, mutta halutessaan toista SIM-paikkaa voi käyttää SD-korttipaikkana sisäisen tallennustilan laajentamiseksi. Huawei on varustanut puhelimen myös NFC-sirulla, joten puhelimella on mahdollista ottaa käyttöön pankkien NFC-maksusovellukset.

Honor on varustettu sekä edestä että takaa lasipinnalla ja Huawei antaa puhelimelle 3 kk lasitakuun, jonka aikana rikkoutuneen lasipinnan voi korjauttaa kerran veloituksetta.

Puhelin tulee Suomen markkinoille kahdessa koossa: 32 ja 64 gigatavuisena mallina, joista 32 gigatavun mallin ovh on 449 € ja 64 gigatavun 499 €. Värivaihtoehdot ovat kulta (64GB), sininen (32GB sekä rajallisesti 64GB), musta (32GB) ja valkoinen (32GB).

 

huawei-honor-8-100677542-primary.idge