Sony Ericsson Xperia X10i:t (musta ja valkoinen) saapuivat toimitukseemme viime viikolla ja olemme olleet kiireisiä testaamisen kanssa. Puhelimen speksit ovat hyvä esimerkki Sony Ericssonin kunnianhimosta Androidin saralla ja vaikka puhelin on jo julkaistu ensimmästä kertaa 2009 syksyllä, ovat puhelimen tekniset ominaisuudet (1Ghz Snapdragon -alustalla, 854 x 480 -resoluutiolla varustettu kapasitiivinen näyttö, 8.1Mpix kamera,  Wlan b/g, Bluetooth ja aGPS) ovat nyt myyntiintulohetkellä enemmän kuin ajankohtaiset.

Heti ensimmäisenä kiinnostuksemme kohdistui laatikon kyljessä mainittuihin kielialueisiin, joissa mainittiin joukossa suomi. Olisikohan tässä vihdoin ensimmäinen kunnolla lokalisoitu Android ja seuraava puhelinfriikkien märkien unien kohde?

Jatka lukemista selvittääksesi

Seuraavana asiana puhelimessa huomio kiinnittyy näyttöön, jonka iso koko lähenee jo Touch HD2:n kokoluokkaa. Huolimatta suuresta näytöstää on S-E onnistunut pitämään laitteen koon muuten aisoissa, ja laite onkin muutaman millimetrin ohuempi esimerkiksi Motorola Milestonea ja HTC Heroa. Vastaavasti taas leveyttä ja pituutta kertyy jonku verran enemmän, mutta tästä huolimatta puhelin kulkee vielä mukavasti taskussa ja allekirjoittanut pystyi käyttämään puhelinta ongelmitta yhdelläkin kädellä. Pienempikätinen joutuu kuitenkin turvautumaan toiseen käteensä puhelinta käyttäessään.

Ulkoisesti laitteesta löytyy normaali 3,5mm kuulokeliitäntä,  perinteiset Android-napit (“menu”, “koti”, “takaisin”) lukuun ottamatta hakupainiketta,  virtanäppäin, äänenvoimakkuuden säätö,  dedikoitu kameranappi, 8.1 mpix kamera ja led-kuvausvalo (josta lisää kameraosiossa). Lautausta ja tiedonsiirtoa varten on puhelimen yläosassa turhahkon ja mahdollisesti murtumisalttiin suojaluukun alla Micro-USB -liitin.

Arvostelukappaleemme olivat väreiltään Sensuous Black ja Luster White. Muuta eroa näissä laitteissa ei ole paitsi mustan painoksen takalevy on pinnoitettu samanlaisella mattapinnoitteella kuin esimerikiksi ruskeassa HTC Herossa. Musta puhelin myös imee etumaskiinsa sormenjälkiä kiitos kiiltolakatun mustan, jota saakin usein olla pyyhkimässä. Valkoinen on taasen kokonaan kiiltolakattu, mutta tästä ei ole haittaa sillä valkoisessa eivät sormenjäljet  näy juuri lainkaan. Luultavimmin valkoisen takapaneeli on herkkä naarmuille, mutta emme kuitenkaan lähteneet testaamaan naarmunkestävyyttä arvostelukappaleillamme. Vaikka valkoisessa puhelimessa on kuvissa Sony Ericsson logon yläpuolella kameran näköinen musta läiskä, ei tämän alla valitettavasti ole toista kameraa videopuheluille, vaan luultavasti kyseessä on puhelimen valosensorin paikka.

Sony Ericsson on tehnyt hyvää jälkeä oman Android-teemansa luomisessa ja arvostelulaitteessa ei ollut havaittavissa minkäänlaista hidastelua liikuttaessa paikasta toiseen. Suurin osa puhelimen mukana tulevista vakiosovelluksista on saanut käsittelyn teeman väriskaalalla, josta syntyy mukavan yhtenäinen ja viimeistelty kokonaisuus. S-E on vienyt teemansa jopa Androidin asetusvalikkoihin. Valmiiksi asennetuista ohjelmista vain Googlen ohjelmat eivät olleet saaneet tätä visuaalista viimeistelyä. Työpöytiä on teemassa kolme kappaletta, mutta teeman mukana ei juurikaan seuraa tyyliin sopivia widgettejä kuin muutama.

Vaikka visuaalinen ilme onkin hyvin toimiva ja miellyttävä, on tämä myös osittain puhelimen akilleen kantapää, sillä S-E:llä on mennyt pitkän aikaa saada teema toimimaan ongelmitta ja ilman hidastelua. Tämän takia puhelin julkaistaan jo kaksi versiota jäljessä olevalla Android 1.6 -käyttöjärjestelmällä, uusimman 2.1:n sijaan. Tämä on sama ongelma jonka HTC:n Sense-teemalla varustettujen puhelinten omistajat ovat joutuneet huomaamaan. S-E on kuitenkin ilmoittanut päivittävänsä Xperian ajan tasalle tulevissa ohjelmistopäivityksissä. Ainoa ongelma mikä tästä suoranaisesti seuraa on joidenkin 2.1 -käyttöjärjestelmäversiota vaativien ohjelmistojen puuttuminen marketista. Asian varjopuoli on se, että juuri nämä ohjelmat ovat omiaan esittelemään X10:n tehoja: esimerkiksi Google Earth -mobiilisovellusta ei ole mahdollista asentaa kuin 2.1 -puhelimiin.

Vaikka käytössä onkin 1.6 -pohjainen Android, on S-E kuitenkin viisaasti tuonut puhelimeen joitakin elementtejä 2.x -pohjaisesta Androidista kuten esimerkiksi tuen Facebook- ja Twitter-sovelluksille, jotka ovat linkitettävissä kontakteihin ja tietenkin puhelimen mukana tulevaan Timescape-ohjelmaan. Valitettavasti kuitenkaan emme onnistuneet tuomaan Facebookista kontaktien kuvia osoitekirjaan, joka oli pettymys HTC Heroon tottuneelle.

Timescape on erittäin kauniiksi tehty HTC:n FriendStreamin kaltainen keskitetty informaationäkymä, josta voit lukea samalla kertaa esimerkiksi kaikki uusimmat Facebook- ja Twitter-viestit. Siinä missä Friendstream kattaa vain sosiaalisen median, Timescape yhdistää kaiken puhelimessa kulkevan informaatiotulvan helposti hallittaviksi aikajanoiksi. Näitä aikajanoja S-E kutsuu nimellä Spline[tm]. Splinejä löytyy niin puhelutiedoille, tekstiviesteille, sähköpostille, musiikille, valokuville kuin myös videoille. Näistä on saatavilla myös keskitetty näkymä, joka kerää yhteisesti kaikkien splinejen uusimmat tapahtumat. Hurjapäisimmät meistä voivat myös asettaa Timescapen oletuskotiruuduksi, tavallisen työpöytänäkymän tilalle. Timescape toimii pääsääntöisesti hyvin, mutta pientä hidastelua oli havaittavissa mikäli palvelua ei ollut hetkeen käyttänyt ja täten taustalatauksessa ladattiin isoja määriä viestejä Facebookista. Syy todennäköisesti oli hitaassa 3G-yhteydessä eikä niikään Timescape-sovelluksessa.

Toisena valttikorttinaan S-E tarjoaa Mediascape-sovellusta, joka on keskitetty mediatiedostojen hallinta ja soitin, jossa on lisäksi mahdollisuus käyttää Sonyn PlayNow-musiikkikauppaa. Itse soitin on perustasoa, mutta ajaa asiansa ja videot toistuvat tarkasti sekä nykimättä koko ruudulla käytettäessä puhelinta vaaka-asennossa. Kiinnostavin ominaisuus on kuitenkin PlayNow-kauppa, joka tarjoaa mahdollisuuden musiikkikappaleiden näytteiden kuuntelemiseen suoraan puhelimesta. Ostaminen toteutuu sms-maksulla. Käyttäjän ei tarvitse muuta kuin painaa ostonappia, jolloin viesti lähetetään automaattisesti ja äänitiedostoa aletaan lataamaan puhelimelle. Ostettuja kappaleita voi myös tämän jälkeen halutessaan käyttää soittoäänenä. Äänentoistollisesti puhelin on ylempää kastia ja muuta moitittavaa ei juuri ole, paitsi hieman diskanttipainotteinen ääni. Bassotoistoa olisi kaivannut lisää, mutta valitettavasti vakiosoittimessa ei ollut taajuuskorjainta.

Yrityskäyttäjiä silmällä pitäen puhelimen mukana toimitetaan Moxier-ohjelmisto, joka mahdollistaa Microsoft Exchangen yhteystieto-, kalenteri- ja sähköpostiominaisuuksien käyttämisen. Asennettuna löytyy myös OfficeSuite, joka mahdollistaa Microsoft Officen tiedostojen katselemisen puhelimella.

Muita esiasennettuja ohjelmistoja ovat mm. TrackID, joka mahdollistaa kappalenimen haun nauhoittamalla puhelimen mikrofonilla lyhyt näyte, jota sitten verrataan PlayNown tietokantaan, ja Quadrapop -tetris-klooni sekä Wisepilot -navigointiohjelma 30 päivän testilisenssillä (vuosilisenssi 69.95e, ostettavissa luottokortilla).

Virtuaalinen näppäimistö on pystysuunnassa asiansa ajavaa perustasoa, mutta kun puhelin käännetään vaakasuoraan on tämä yksi parhaista puhelimien mukana tulevista näppäimistöistä suhteutettuna hyvin näytön fyysiseen pinta-alaan. Vaikka näppäimistö vie vähemmän tilaa ruudulta ja täten alla olevasta sovelluksesta näkyy enemmän, ei tämä kuitenkaan ole niin ahdas ja epämukava käyttää kuin Androidin vakionäppäimistö, vaan suunnittelijat ovat pitäneet laitteen fyysisen koon mielessään näppäimistöä toteuttaessaan. Näppäimistöllä kirjoittaessa pitää kuitenkin muistaa, että puhelin ei tue multitouchia, joten vain yhden sormen on syytä osua näyttöön kerralla.

Xperian kamera on megapikseleleiden määrässä helposti tarkin kaikista Android-puhelimista. Kameran rinnalle S-E on rakentanut kameraohjelmiston alusta uusiksi. Tämä on ollut hyvä ratkaisu, sillä vaikka 2.x -sarjassa onkin tullut huimasti parannusta Androidin kameran käyttöön, on S-E:n ohjelma tätä valovuosia edellä. Kuvaamisen helpottamikseksi on myös puhelimessa oma kameranäppäin,  joka digipokkareista tuttuun tapaan kohdentaa puolikkaalla ja laukaisee täydellä painalluksella. Positiivisena asiana huomasimme, että kuvaaminen onnistuu hyvin hämärässä valaistuksessakin. Xperiassa on myös LED-kuvausvalo, joka on joko on- tai off-asennossa. Ratkaisu toimii paljon paremmin kuin yksilediset “salamavalot”, mutta valitettavasti valon kytkentä tapahtuu valikoiden kautta selaamalla, eikä esimerkiksi ikonilla suoraan kameran ohjelmasta, hankaloittaen valon käyttöä jonkin verran. Kamera tukee paikkatunnisteen ja itselaukaisimen lisäksi myös kasvojen ja hymyn tunnistusta. Kamera antaa myös mahdollisuuden ohjelmistopohjaisen kuvanvakaimen käyttöön, joka mielyttänee monia, mutta tämä aiheuttaa etsimeen pientä nykimistä hämärässä. Ainoa miinus kameralle kertyy siitä, että 8mpix -resoluutiota käytettäessä ei koko ruudun alaa ole mahdollista käyttää etsimenä, vaan kuva kutistetaan 4:3 -formaattiin. 6mpix -resoluutiolla ongelmaa ei esiinny ja kuvasuhteeksi on mahdollista valita 16:9 -laajakuva.

Kaiken kaikkiaan X10 on loistava Android-pelinavaus S-E:ltä ja suomenkielisen käyttöliittymänsä ansiosta myös matalan oppimiskynnyksensä ansiosta erittäin varteenotettava vaihtoehto monelle ensimmäiseksi Android-puhelimeksi. Vaikka puhelin saakin muutaman miinuksen käyttöjärjestelmän versionumeron ja multitouchin puutteen vuoksi, korvaavat kameran käytettävyys ja muihin tähänastisiin Android-puhelimiin verrattuna parhaat mediaominaisuudet nämä pienet puutteet.  Versio-ongelmaan kuitenkin on jo tulossa helpotusta päivityksen muodossa lähitulevaisuudessa.

Pidimme

iso näyttö

hyvä kamera

mediatoisto-ominaisuudet

PlayNow-kauppa

mahdollisuus suomenkieliseen käyttöliittymään

ohjekirjat suomeksi

laajin ja samalla yhtenäisin Android-teema tähän asti

nopeus

onnistunut virtuaalinäppäimistö

Emme pitäneet

hidastelut Timescapessa

Facebook-kuvien importti puuttuu

vähäinen määrä teemaan sopivia widgettejä

jäljessä tuleva Android-versio

laimeahko bassotoisto

Myyntipakkauksen sisältö:

httpv://www.youtube.com/watch?v=j6QFelv3HrE

Kuvia laitteesta, myyntipakkauksesta ja tämän sisällöstä:

https://www.teknosuomi.fi/2010/03/sony-ericsson-xperia-x10-saapui-toimitukseemme/

Laitteen täydelliset tekniset tiedot ja virallinen esittelyvideo:
http://www.sonyericsson.com/cws/products/mobilephones/overview/xperiax10?cc=fi&lc=fi

Kirjoittanut: Jonne Backhaus