CAT ei ole ensimmäistä kertaa liikkeellä matkapuhelimien maailmassa, yritys on aikaisemminkin julkaissut kestäviä puhelimia, mutta tällä kertaa lippulaivapuhelimeen on tuotu ominaisuuksia tarjolle oikein isolla kädellä. Kyseessä on Android 6.0 puhelin, joka ei pelkästään ole yksi kestävimmistä älypuhelimista, mutta varustettu myös FLIR:in valmistamalla lämpökameralla. CAT:in mukaan puhelin on suunnattu erityisesti haastavissa ja raskaissa olosuhteissa työskenteleville, jotka vaativat puhelimelta myös täysiverisen älypuhelimen ominaisuuksia. Tästä huolimatta puhelimen hinta asettuu samalle tasolle muiden valmistajien lippulaivojen kanssa.

Puhelinta ei voi kutsua siroimmaksi älypuhelimeksi, mutta hieman suuremmalle koolle on syynsä. Laitteen runko on ruostumatonta terästä käärittynä hiilikuituun. Puhelin on iskun-, pölyn- ja vedenkestävä. Puhelimen luvataan kestävän pudotuksen 1,8 metristä betonilattialle ja että sitä voi käyttää veden alla viidessä metrissä jopa tunnin. Puhelimen kaiuttimen ja mikrofonin saa peitettyä vedessä käyttöä varten.

cat_s60_1

Kestävyys on tavallaan jo itsestään selvää, kun puhutaan CAT:in luureista. Nyt design on pääsyt suurempaan osaan kuin aikaisemmin. Puhelin näyttää kokoistaan sirommalta ja toisaalta massiivisuus ei ehkä ole yhtä tönkköä kuin aikaisemmin. Puhelimen WOW-efekti tulee sen lämpökamerasta. Puhelimessa on lämpökamerana FLIR Lepton sensori, jossa on 80×60 aktiivista pikseliä. Kamera siis kertoo missä on lämmintä ja missä kylmää, mikä on työmaaolosuhteissa usein ihan kätevä ominaisuus. Sillä tietenkin näkee myös pimeässä lämpöiset ja kylmät kohteet. CAT kehuu, että kameralla erottaa lämpötilat hyvin jopa 15-30 metrin etäisyydeltä.

cat_s60_3

Tekniset tiedot pitävät sisällään kahdeksan ytimisen Qualcomm Snapdragon 617 system-on-chip hässäkän (kahdeksan ARM Cortex A53 ydintä puksuttelee jopa 1.5 GHz nopeudella, Adreno 405 grafiikkapiiri, 3GB LPDDR3, Wi-Fi, Bluetooth, jne jne jne.) ja viimeisin Android 6.0 Marshmallow käyttöjärjestelmä. Näyttönä on kapasitiivinen kosketusnäyttö kokoa 4,7 tuumaa, resoluutiolla 1280×720 pikseliä, jota voi tökkiä hanskat kädessä niin, että näytöllä jotain tapahtuukin. Näytön päällä lepää 1mm paksuudelta Gorilla Glass-lasia. CAT kehuu näytön olevan niin kirkas, että puhelinta voi käyttää helposti myös kirkkaassa auringon paisteessa.

Tavallisena, perinteisenä kamerana puhelimessa on vedenallakin kuvaava 13 MP pääkamera dual-LED salamalla ja etukamerana toimii 5 MP kamera. Luonnollisesti puhelimessa on sisällä WiFi, 4G LTE ja Bluetooth yhteydet. Akku on kapasiteetiltaan 3800mAh.

Puhelimen hinta-arvio Eurooppaan on €649. Nähtäväksi jää, kuinka lähellä tuota hintaa ollaan meikäläisen arvonlisäveron jälkeen. Siitäkin huolimatta hinta ei eroa juurikaan kilpailijoiden lippulaivoista. Kyseessä on kuitenkin oikeastaan ainoa moderni lippulaivapuhelin, jonka voi huoletta antaa vappua juhlistavan myöhäisteini-ikäisen rymyäjän mukaan.

Alla vielä suoraan CAT:in nettisivuilta kopioituna teknistä tietoa:

Cat S60 Ominaisuudet:

Vahvistettu metallirunko
Pudotuksen kestävyys 1.8m korkeudesta (MIL Spec 810G)
Erikoiskirkas näyttö (n. 540 nit) Gorilla Glass 4:lla.
4.7″ HD kapasitiivinen näyttö joka toimii niin märillä sormilla kuin hanskat päällä
3800mAh akku
Korkean äänenvoimakkuuden omaava äänentoisto (>105dB)
Vedenalla toimiva 13Mpix kamera, tuplasamalla ja 5Mpix etukamera
4G LTE
Snapdragon 617 octa-core prosessori
32GB ROM ja 3GB RAM
Android™ 6.0 Marshmallow
FLIR lämpökamerasovellus MSX teknologialla, still kuva, panorama ja videotallennus, vaihdettavat lämpöpaletit, lämpötilan pistemittaus ja minimi / maksimi / keskilämpötilan datantallennus.

Lähde: CAT.